Nokka kohti kevättä!
Keskitalven horroksessa on hyvää aikaa miettiä uusia juttuja. Energiaa pitää vielä vähän ladata, mutta ajattelu luistaa jo.
Toimisiko Tipunen-helmi vaakamallisena? Kuvassa on käytetty 2 mm:n RST Roloketjua.
.
Jos tekisi Otuksia kaksiosaisina, niin ne olisivat vähän isompia, mutta olisivatko ne myös ilmeikkäämpiä? Kuvan otukset ovat 3 mm:n RST-ketjussa.
Entäpä se tavallinen kevään Todo-lista?
Jumppakuminauhan korjaus >>> TEHTY
Kahvallinen jumppis hapertui ja tuli käyttöikänsä päähän. Kahvat olivat edelleen käyttökelpoiset ja erittäin kätevät. Onneksi se oli koottu ruuvaamalla, joten uuden kumpparin vaihto oli mahdollista. Enää on jumppa tekemistä vaille valmis.
Kissapuun uudelleen päällystys >>> VALMISTELUSSA
Lähtötilanne:
Kertaalleen ehostetun kissapuun pystytolppien päällyste on käytössä paikoitellen rispaantunut. Päällystettävänä on vähintään 7 metriä putkea ja yhteensä 1,4 neliömetriä tasoa.
Ennuste:
Projekti odottaa askartelutilan avautumista käyttöön kevään aikana. Päällysteen leikkuu ja liimaus edellyttää melkoisesti pöytäpinta-alaa.
Muuta:
Päällystys kannattaa tehdä, sillä "tehdasvalmisteisissa" on usein käytetty ohutta tekstiilipinnoitetta. Matto kestää kynsiä huomattavasti paremmin ja käyttöä pidempään. Myös väri- ja kuviovalikoima on merkittävästi suurempi. Viereisen kuvan päällyste on Vallilan mattovalikoimista (ei enää myynnissä).
Kissapuussa Mr. Piki tarkkailee tilannetta.